- 3 päivää sitten tein ensimmäisen blogi postauksen
- 3 päivää kesti myös suurin osa intin leireistä
- 3 päivää on vietetty myös darrassa
Myös 3 opintopisteen Blender-kurssin tein kolmessa päivässä, tosin en 3 tuntia päivässä vaan kaksinumeroisiin lukuihin päästiin päivittäin. Suosittelenkin kaikille, että tekevät kurssit pala palalta päivä kerrallaa eikä maratoonaa viimeisinä päivinä ennen kurssin loppua kaikkia tehtäviä.
Tietysti jos itselleen sopii maratoonaus niin mikäs siinä. Onhan meillä intensiivikurssejakin Haaga-Heliassa. Onko Sinulla ollut ikinä maratoonisuorituksia kursseilta, täynnä loputtomia kahvipannuja, unettomia öitä, ehkä molempia tai jotain ihan muuta?
Nyt nauttimaan koleasta säästä vielä kun sitä kestää!
Olet siis minbari! Eikös se, että tekee kurssin palasina ole juuri se maratoni ja se, että vääntää (kuten itse usein teen) kaikki viime hetkinä ennemminkin sprintti?
VastaaPoistaJa vastaus kysymykseen: kyllä, olen säästellyt viime hetkiin tekemiset sillä olehan paniikissa parhaimmillani (en todellakaan).
No kai sen olisi voinut selvemminkin vääntää, mutta maratoonauksella meinasin niitä parin päivän pitkän matkan kisasuorituksia, jossa sekä henki että ruumis joutuvat koetukselle, kun tuntien puurtamisen jälkeen huomaat tehtävistä alle kolmasosa saatu valmiiksi.
PoistaJa voihan sitä sprintiksi sanoa, mutta sillon mennään kenialaisten tahdissa! Pala palalta on sitten se "kuhan päästään maaliin" kävelytahti, jossa kerkeää myös fiilistelemään.
Aaa, nyt ymmärrän.
VastaaPoistaJos näillä metaforilla jatkaa, niin tuo että tekee tehtävät oikeaan tahtii pikkuhiljaa voisi sitten olla vaellus. Siinähän mennään aina etappi kerrallaan, suunnitellusti.
Henkilökohtaisesti lähes kaikki kurssini ovat suoritettu maraton-taktiikalla, eli kaikki tehtävät jätetään niin viimetippaan kuin mahdollista. Mielestäni on mukavampaa stressata vain kurssin lopussa kunnolla versus että koko kurssin ajan tekisi tehtäviä pikkuhiljaa ja stressaisi koko ajan pikkusen. Itselläni on toiminut ja kohta opinnut pulkassa :) Voisi tietenkin kokeilla eri taktiikkaa tämän some-kurssin osalta...
VastaaPoista